Jalasjärvi Airsoft Ry

Pelitoiminta ja jäsenmaksut

Pelitoiminta on palautunut jälleen rajoituksettomaksi 5.2. alkaen, kun AVI purki ulkotapahtumia koskevat väki-määrä rajoitukset. Näinollen alkuvuoden voimassa ollut 20 pelaajan rajoitus poistui peleistä. Muistetaan kuitenkin vielä käsihygienia ja vältetään yleisen tilanteen mukaisesti myös lähikontakteja pelipaikalla.

Jäsenmaksujen takaraja häämöttää helmikuun lopussa. Jäsenenä tuet paikallista airsoft-toimintaa ja pystyt hyötymään jäseneduistakin! Yhdistyksen myötä pystymme kehittämään pelialuettamme, hommailemaan pelimateriaaleja, ylläpitämään nettisivuja, ja olemaan näkyvillä, sekä edustamaan lajia että pelimahdollisuuksia alueellamme. Uudetkin jäsenet tervetuloa! Ohjeet maksun maksamiseksi löydät ”jäsenet”-välilehdeltä tai edellisestä uutisesta. Uusille jäsenille liittymisohjeet löytyvät ”yhdistys-liity”-alta.

Tänä vuonna on hallituksen kanssa lyöty suuntalinjoja lukkoon, että pyritään järjestämään jäsenretkiä mm. alan liikkeisiin ja pienempiinkin pelitapahtumiin muualla suomessa, nyt kun koronakin taitaa vähän hellittää. Nämä retket ovat suunnattu ainoastaan jäsenille, joten nyt kannattaa varmistaa jäsenyys ennalta mainittujen ohjeiden mukaisesti! Ennalta mainituista reissuista uutisoidaan lähempänä lisää.